sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kanamukiherkku & aurinkokuivattua tomaattia

Ostin kesällä Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnistä Suolaiset mukiherkut -kirjan ja sen pariksi Makeat mukiherkut -kirjan. Molemmissa luvataan, että herkut valmistuvat mikrossa kahdessa minuutissa.



Mukit ja mikrot ovat minulle jo lapsuudesta tuttuja juttuja. Pienempänä sekoittelin kotoa löytyviä aineksia mukissa, kun yritin tehdä itse herkkuja. Myöhemmin löysin keittokirjasta mikrossa kypsennettävien suklaamuffinien ohjeen, joka avasi tien mikroherkkujen maailmaan. Meillä oli myös mikroon tarkoitetut munakupit, joissa pystyi "keittämään" kananmunan minuutissa ja mikrokeittokirja, jonka luin kannesta kanteen. Luin tosin myös kaikki muut kirjat kodin kirjahyllystä, joten kyse ei välttämättä ollut erityisestä intohimosta mikroherkkuja kohtaan. Mikro ja muki voisivat hyvin kuvata herkkuja, joita voi taikoa kaapeista löytyvistä aineksista silloin, kun tekee mieli jotain hyvää. Siksi innostuin myös näistä kirjoista.

Suolaiset mukiherkut ovat muffineita, joissa on tavallista enemmän kananmunaa ja öljyä. Samankaltainen pohja toistuu sivulta toiselle, täytteet vain vaihtuvat. Saman asian olisi voinut ilmaista kertomalla pohjan ainekset ja eri täytevaihtoehdot. Mukiherkkujen ainesosalistat ovat yllättävän pitkiä, eikä vaihtoehtoisia aineksia kerrota. Siksi ne eivät toimi silloin, kun halutaan nyhjätä tyhjästä. Toisaalta, kun periaatteen on huomannut, omia yhdistelmiä on helppo tehdä. Ruoka-aineiden määrissä ei käytetä lainkaan lyhenteitä, mikä vahvistaa mielikuvaa nuorille suunnatusta kirjasta.

Minä valmistin kanamukiherkkua aurinkokuivatulla tomaatilla. Ohje ei ollut satunnaiselta aukeamalta, vaan valikoitui sen mukaan, mitä kaapissa oli. Ranskankermaa ei löytynyt, joten laitoin maitoa sen sijaan. Korvasin myös yhden ruokalusikallisen oliiviöljystä maidolla, koska lähes puoli desilitraa oliiviöljyä yhden mukin kakkuun kuulosti aivan ylimitoitetulta. Muumimukeissa laskettuna valmista kakkua oli 1,5 mukillista - pieneksi herkuksi tämä riittäisi kahdelle.

Kanamukiherkku & aurinkokuivattua tomaattia

1 mukillinen - 5 minuuttia - 800 wattia.

Ainekset

1 kananmuna
1 hyppysellinen suolaa
1 hyppysellinen mustapippuria
3 ruokalusikallista oliiviöljyä (2 rkl öljyä + 1 rkl maitoa)
1 tasainen ruokalusikallinen crème fraîchea (maitoa)
5 tasaista ruokalusikallista vehnäkauhoja
2/3 teelusikallista leivinjauhetta
2 ruokalusikallista kypsennettyjä kananpaloja kuutioina
2 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1/2 teelusikallista Provencen yrttiseosta (laitoin basilikaa, oreganoa ja meiramia)

Mukissa: Vatkaa yhteen järjestyksessä kananmuna, suola, pippuri, oliiviöljy, crème fraîche, jauhot, leivinjauhe, paloiteltu kana, aurinkokuivatut tomaatit ja yrttiseos.
Koristele muutamalla kanan palasella, hienonnetulla aurinkokuivatulla tomaatilla ja ripottele päälle provencen yrttejä.
Kypsennä mikroaaltouunissa 1 minuutti 20 sekuntia (800 W).
Lisää heti kypsennyksen jälkeen pinnalle vielä muutama tomaatinpala.

Jätin koristelut väliin ja sekoitin kaikki ainekset taikinaan. Tämä ohje on muuten oikein hyvä esimerkki siitä, että ohje kannattaa lukea ensin alusta loppuun. Ohjeessa lisätään ensin ainekset mukiin, mutta sitten aineksia pitääkin olla jäljellä koristelua varten. Ulkonäkö jäi varsin vaatimattomaksi, etenkin kun koristelu puuttui. Kirjan kuvassa mukiherkku oli pinnalta herkullisen ruskea, mikä tietystikään ole mikroaaltojen aikaansaamaa. Mukiherkku oli aivan hyvää, joskin omat maustehyppyselliseni olisivat saaneet olla suurempia. Ohjeen mukaan tehtynä yhdessä annoksessa on hieman yli 700 kaloria, joten mistään pikkuherkusta ei ole kysymys. Kuvassa on 1/3 mukiherkusta toisessa mukissa.




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Salaatteja, catering-leikkiä ja mutakakku-kirja


Innostuin viime viikonloppuna kokeilemaan uusia salaatteja, koska tarvitsin alkuviikon kursseille omat eväät mukaan. Jos ei oikein tiedä mitä hakee, ovat valmiit reseptipankit helppoja aloituspaikkoja. Pirkan, Yhteishyvän ja Maku-lehden sivut ovat kovassa käytössä, vaikkakin niiden reseptihaut ovat mielestäni huonontuneet uudistusten myötä. Niissä ruokaohjeet on myös testattu, joten ruoka onnistuu ohjetta noudattamalla. Silloin, kun tietää tarkalleen mitä haluaa, löytää etsimänsä helpommin googlettamalla. Aloitin pääruokasalaattien selaamisen Yhteishyvän reseptihausta, enkä ehtinyt mihinkään muualle kun löysin jo monta hyvää ruokaohjetta. Tanskalainen parsakaalisalaatti houkutteli erikoisuudellaan (Rusinaa ja pekonia, pakko kokeilla!) ja yllätti maukkaudellaan. Hedelmäisessä lohisalaatissa oli jujuna makean chilikastikkeen ja inkiväärin yhdistelmä.

Samainen lohisalaatti oli heti mielessäni, kun lupauduin valmistamaan ruoat pieneen illanviettoon. Catering-leikkiä on välillä mukava leikkiä, kun on hyvä syy kokeilla uusia ohjeita. Tarkoituksena oli grillata, joten suunnittelin salaatteja lihan kaveriksi. Hedelmäisen lohisalaatin lisäksi ajattelin valmistaa jotain viljatuotteisiin pohjautuvaa salaattia sekä tuhdimpaa, majoneesia sisältävää salaattia. Valitsin couscoussalaatin ohjeen, mutta vaihdoin couscousin gluteenittomaan kvinoaan. Tuhdiksi salaatiksi pohdin myös jo kokeilemaani parsakaalisalaattia, jonka makuyhdistelmä olisi ollut kaikille uusi ja jännittävä. Päädyin kuitenkin juustoiseen perunasalaattiin, jonka oliivit vaihdoin maku-kurkkuihin ja kapriksiin, koska couscoussalaatissa oli jo oliiveja.

Jälkiruoaksi suunnittelin grillattuja hedelmävartaita. Päätin kuitenkin valmistaa mutakakkua grillatun ananaksen ja mascarpone-kermavaahdon kera. Mutakakku on oman keittiöni helppo klassikko, jota ei voi valmistaa ilman voita. Nyt, kun ketään maidotonta ruokavaliota noudattavaa ei ollut paikalla, pystyin tarjoamaan suosikkijälkiruokaani. Olen aiemmin tarjonnut mutakakkua raparperihillon tai vadelmien kera, mutta grillattu ananas sopi seuraan loistavasti.

Mutakakkuohjeeni on Maria Öhrnin kirjasta Kladdkakor: nya och gamla favoriter för den chokladälskande hemmabagaren. Opin syömään mutakakkua vaihto-opiskelijana Uppsalassa. Ruotsalaiset tarjoavat tahmakakkunsa maustamattoman kermavaahdon kera, minä pidän siitä hieman raikkaammilla lisukkeilla. Etsin oikeanlaista mutakakun ohjetta pitkään ja tästä kirjasta se löytyi. Mutakakun ainekset löytyvät yleensä kotoa, sillä siihen ei tarvita suklaata. Oivallinen vierasvara siis. Kirjan kannessa on taikinaisia todisteita siitä, että kakkua on tehty usein.


Hedelmäinen lohisalaatti 4:lle (tein 2,5 kertaisena)



400 g lohifileetä
0,5 tl suolaa
25 g inkivääriä (laitoin 1 tl valmista inkiväärimurskaa)
1,5 rkl makeaa chilikastiketta
1,5 rkl seesaminsiemeniä

1 päärynä (korvasin allergioiden vuoksi hunajamelonilla)
200 g hunajamelonia (laitoin ainakin tuplasti)
1 avokado
1 pussi (80 g) salaattiseosta (laitoin kaksi 100 g pussia jääsalaattia)
1 limetin mehu (laitoin 0,5 dl valmista limemehua)
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Leikkaa lohifilee vinottain irti nahasta reilun sentin viipaleiksi. (Illanviettoon kypsensin lohifileen kokonaisena) Siirrä viipaleet leivinpaperoidulle uunipellille ja mausta suolalla. Kuori ja raasta inkivääri. Purista raasteesta mehua lohiviipaleiden päälle. Sivele lohiviipaleille chilikastiketta. Paahda lohiviipaleita 250-asteisen uunin grillivastusten alla noin 5 minuuttia (Kokonaisena n. 25 min.). Ripottele lohiviipaleiden päälle seesaminsiemeniä. (Lusikoin lohen pussiin, laitoin seesaminsiemenet mukaan ja puristelin lohen pieniksi paloiksi.) Kuori ja paloittele päärynä ja meloni. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha leikkuulaudalle. Viipaloi hedelmäliha (Kuutioin ja pirskottin päälle limemehua.). Asettele tarjoilulautasille salaattiseosta, hedelmiä ja avokadoa.  Lado päälle lohiviipaleet ja pirskota päälle limettimehua ja öljyä. Mausta kevyesti. (Laitoin kaikki ainekset kuutioina kulhoon. Salaatti vettyy nopeasti, koska meloni ja lohi ovat kosteita. Salaatti kannattaa koota vasta juuri ennen tarjoilua).

Couscous-salaatti 10:lle



3 dl vettä
0,5 kasvisliemikuutio
3 dl couscousjyviä (laitoin kvinoaa)
0,5 - 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina (laitoin 1 dl)
200 g miniluumutomaatteja puolitettuina
200 g fetajuustoa tai salaattijuustoa kuutioina
pala tuorekurkkua pieninä kuutioina (laitoin 1/3 kurkusta)
0,5 - 1 pieni paprika pieninä kuutioina (laitoin 1/2)
2 - 3 limen puristettu mehu (laitoin 1,5 dl valmista mehua)
1 dl vihreitä oliiveja
loraus oliiviöljyä pullosta tai aurinkokuivatuista tomaateista tai salaattijuustopurkista
mustapippuria myllystä
1 - 2 ruukkua basilikaa, korianteria tai minttua (laitoin 1/2 ruukkua basilikaa)

Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio. Ota kattila liedeltä ja lisää couscous. Anna kypsyä muutaman minuutin ajan (kvinoa 15 minuuttia) ja sekoita jyvät lusikalla tai puuhaarukalla irtonaisiksi. Lisää joukkoon aurinkokuivatut tomaatit, miniluumutomaatit, feta- tai salaattijuustokuutiot, kurkku- ja paprikakuutiot ja limen puristettu mehu. Kaada joukkoon kastikkeeksi hieman oliiviöljyä ja rouhi mausteeksi mustapippuria. Ripottele salaatin päälle vihreitä oliiveja. Silppua sekaan tuoreita yrttejä.

Juustoperunasalaatti 6:lle (tein kaksinkertaisena)



1 kg perunoita
50 g kevät- tai ruohosipulia (jätin pois allergioiden vuoksi)
100 g sinihomejuustoa (laitoin kaksinkertaiseen annokseen 150 g, sekin oli aika paljon)
1 dl mustia oliiveja (laitoin kapriksia ja maku-kurkkua pieninä kuutioina)
0,5 tl suolaa
Kastike:
0,8 dl rypsiöljyä
3 rkl sitruunamehua
0,5 dl maustamatonta jogurttia
0,5 rkl sinappia

Keitä pestyt perunat suolalla maustetussa vedessä, kunnes ne ovat pehmeitä. Hienonna kevätsipuli ja murenna juusto pienemmiksi paloiksi. (Jätin ruohosipulin pois, käytin valmista Aura-juustomurua) Sekoita kulhossa jäähtyneet viipaloidut perunat, kevätsipuli, murustettu sinihomejuusto sekä oliivit. Ripottele pinnalle hieman suolaa. Sekoita öljystä, sitruunamehusta, maustamattomasta jogurtista sekä sinapista kastike. Kaada kastike perunoiden päälle ja sekoita kevyesti.

Klassisk kladdkaka 8:lle

100 g smör
2 ägg
3 dl strösocker
2,5 dl vetemjöl
4 msk kakao
1,5 tsk vaniljsocker
1/2 krm salt

Smörj och bröä en from med löstagbar kant, ca 21 cm i diameter (24 cm vuoka toimii hyvin, ei tarvitse voidella kun pingottaa pohjan päälle leivinpaperin). Smält smöret på låg värme. Vispa ägg och socker pösigt och tillstt sedan smöret. Blanda mjöl, kakao, vaniljsocker och salt och rör ner blandningen i äggsmeten. Rör försiktigt sönder eventuella klumpar. Häll smeten i formen och grädda 10-20 minuter (beroende på hur kladdig kaka du vill ha) i 200°C. (Paistoin 15 minuuttia. Puolikkaan annoksen mutakakkua voi kypsentää myös mikrossa. Käytä mikronkestävää astiaa ja kypsennä korkeintaan 2 min 30 s.)

Grillatut ananakset ja tuorejuustokerma 8:lle


1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
vaniljasokeria
fariinisokeria

1 ananas kuorittuna ja keskiosa poistettuna

 Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja mausta sokereilla. Älä tee liian makeaa. Viipaloi ananas kahdeksaksi viipaleeksi. Grillaa viipaileet kauniin värisiksi. Laita lautaselle mutakakkua, kuuma ananasviipale ja tuorejuustokermaa.