torstai 4. heinäkuuta 2013

Sitruunatahna

Löysin (no, en varsinaisesti ole etsinyt) viimein lemon curd -ohjeen, johon olen tyytyväinen. Se löytyy Kodin kuvalehden kananmunankäyttövinkeistä, nimellä sitruuna- tai limetahna. Myös appelsiiniversio on erinomaista!


Kirjaan vielä ohjeen tähän, jos sivu joskus poistuu.

Raasta yhden hyvin pestyn sitruunan kuoren keltainen osa tai kahden limetin vihreä kuori kattilaan. Purista sitruunasta tai limeteistä mehu kuoriraasteen sekaan. Sekoita joukkoon 2 keltuaista ja 1 dl sokeria. Lisää 50 g voita ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee ja on kiiltävää. Nosta pois liedeltä ja jäähdytä. Laita puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa. Säilyy pari viikkoa.

Parsavanukasta

Pinchot -kirjan satunnaiselta aukeamalta löytyi parsavanukkaan ohje. Muistelisin, etten ollut kovin innostunut ohjeesta, koska en ole koskaan ihastunut parsaan. Ainekset kuitenkin löytyivät helposti ja pieni annos menee maistellessa, vaikkei siitä niin pitäisikään.


Espárragos verdes

Parsavanukas

4 annosta
1 sipuli
200 g vihreää parsaa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl kuivaa sherryä
2 1/4 dl kermaa
3 munaa
suolaa, pippuria
puolikas valkoinen leipä
2 rkl majoneesia
4 kirsikkatomaattia

Kuori ja silppua sipuli. Puhdista parsa, kuori tankojen alaosa ja leikkaa tangot paloiksi. Kuumenna oliiviöljy pannussa ja kuullota sipuli. Lisää parsapalat ja hauduta 3 minuuttia. Ota parsannuput pannusta. Lisää pannuun sherry ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut. Ota parsaseos pannusta ja soseuta. Sekoita keskenään kerma ja munat, mausta suolalla ja pipurilla ja nostele parsasoseen joukkoon. Kaada neljään pikkuvuokaan, aseta vesihauteeseen ja kypsennä 180-asteisessa uunissa (kiertoilma 160 astetta) noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä yön yli viileässä paikassa. Levitä kullekin leivänpalalle hieman majoneesia ja kiinnitä päälle tikulla pala parsavanukasta, kypsennetty parsannuppu ja kirsikkatomaattilohko.

Valmistusaika: noin 30 minuuttia (sekä haudutus-, kypsennys- ja jäähdytysaika) * 1 annos n. 400 kcal /1680 kJ

Tein annoksen kahteen hieman isompaan vuokaan. Pintaan tuli hieman ruskeaa väriä, mikä ei kai ollut tarkoitus. Kirjan kuvassa vanukas oli kirkkaan vihreää, toisin kuin minulla. Vanukas ei myöskään ollut aivan tasainen rakenteeltaan - muna-kerma -seosta oli pohjalla muutaman millin kerros, siitä ylöspäin rakenne oli tasainen. Enää en muista sekoitinko ainekset huolimattomasti vai mistä oli kysymys. Vesihaudetta jäin pohtimaan pitkäksi aikaa. Ajattelin, että vesihauteeni oli liian matala ja siksi pinta paistui ruskeaksi. Mietin vain, että onko vesi hauteessa aina korkeammalla kuin haudutettavan ruoan pinta, vai onko tilanteita, joissa vesihaude jätetään matalammaksi.

Nämä pinchot olivat aivan fantastisen hyviä! Tällaisen projektin hyvä puoli on juuri siinä, että tulee tehtyä sellaisiakin ruokia, joita ei ihan ensimmäisenä valitsisi. Pinchojen kokoaminen tuntui vähän näpertelyltä ja vieraiden lähdettyä söinkin loput vanukkaat viipaleina leivän päällä.


Viikon 22/2011 keittokirja


Viikon 22/2011 keittokirja oli Pinchot. Herkkuja tikun nokassa. Ostin kirjan löytönurkan lisäalesta kuudella eurolla, erikoisemman teeman houkuttelemana. Kirjan kansi ei ihan vakuuttanut, mutta aukeamat olivat ilmavia ja kauniita. Pinchot ovat tikulla lävistettyjä tapaksia ja käsitykseni mukaan tikku pitää annoksen koossa, niin että sen saa syötyä helpommin. Ohjeet olivat houkuttelevia ja suunnittelin jo mitä pinchoja tarjoaisin juhlissa. Joissain ohjeissa tikku tuntui olevan vain koriste, kun annokseen kuului esimerkiksi salaattia.

Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti tapaksista ja pinchoista sekä niihin tarvittavista raaka-aineista. Ohjeet on jaoteltu kasvis-, kala- ja lihapinchoihin sekä kana- ja kalkkunapinchoihin. Myös hedelmäpinchoille on oma lukunsa kirjan lopussa.Pidin kirjan selkeydestä: aukeaman vasemmalla puolella oli sivun kokoinen kuva annoksesta ja oikeanpuoleisella sivulla ohje. Oikeanpuoleisen sivun alareunassa oli vaihtelevasti joko vaihekuvia tai raaka-ainekuvia. Satunnaiselta aukeamalta paljastui työläs, mutta tavattoman herkullinen uusi makuelämys.