torstai 22. huhtikuuta 2010

Vietnamilainen naudanliha-nuudelikeitto


Viikolla 10 valmistin vietnamilaista naudanliha-nuudelikeittoa (Pho bo). Keiton raaka-aineet tulivat kalliiksi, käytin niihin ja viikon 11 ruokaan noin 30 euroa, vaikka tein jälleen puolikkaita annoksia. Yritin taktikoida menemällä ostoksille Stockmannille: kuvittelin, että saisin kaikki raaka-aineet samasta paikasta. En saanut, vaan kävin lisäksi ViiVoanissa. Olen usein kuullut sanottavan, että mitä Stockalta ei saa, sitä ei tarvi. Säännöllisin väliajoin lähdenkin hankkimaan erikoisena pitämääni raaka-ainetta kyseisestä kaupasta, mutta palaan tyhjin käsin. Tavallinen kauppareissukaan ei ole nautinto, sillä palvelutiskejä lukuunottamatta Stockan valikoima tuntuu kovin suppealta -erityisesti teollisten kohdalla tarjontaa on vähän.

Vietnamilainen naudanliha-nuudelikeitto (Pho bo)

300 g naudan keittolihaa tai paistia palana
1 kg naudan putkiluita
2 1/2 l vettä
5 cm pala inkivääriä kuorineen
1 keskikokoinen sipuli kuorineen
2 kokonaista tähtianista
8 cm pala kanelitankoa
1 tl suolaa
400 g tuoreita litteitä riisinuudeleita (tai 200 g kuivattuja liotettuina)
250 g naudan fileetä (pane 30 minuutiksi pakastimeen kohmettumaan ja leikkaa paperinohuiksi viipaleiksi)
1 keskikokoinen sipuli paperinohuina renkaina
2 kevätsipulia ohuina renkaina

Lisäksi:
100 g pavunituja
reilu kourallinen mintunoksia
1-2 isoa punaista chilipalkoa viipaleina
1 limetti lohkoina
pieni kulhollinen kalakastiketta

Pane keittoliha sekä luut isoon kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät. Kiehauta ja hauduta aineksia ilman kantta 10 minuuttia. Kaada vesi pois ja lisää kattilaan 2 1/2 litraa raikasta vettä.
Pujota inkivääri ja sipuli vartaaseen lihan kypsyessä. Paahda varrasta kaasuliekin päällä tai pane se hyvin kuumaan grilliin. (Minä grillasin uunin vastuksen alla pidemmän aikaa) Kypsennä sitä käännellen, kunnes inkivääri ja sipuli ovat tummuneet. Älä kuori niitä, vaan pane ne kattilaan kuorineen päivineen. Lisää liemeen tähtianis, kaneli ja suola ja hauduta aineksia hyvin miedolla lämmöllä ilman kantta 3 tuntia. Tässä ajassa lihasta on tullut todella mureaa. Nosta liha reikäkauhalla kattilasta jäähtymään. Heitä luut pois ja siivilöi keitinliemi puhtaaseen kattilaan. Liemen voi valmistaa päivän pari aikaisemmin ja säilyttää jääkaapissa.
Leikkaa kypsä liha ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna siivilöity liemi ja pidä se lämpimänä. Jos käytät tuoreita nuudeleita, kasta ne 10 sekunniksi kiehuvaan veteen ja kumoa lävikköön valumaan.
Jaa nuudelit neljän ison keittokulhon pohjalle. Annostele päälle kypsiä ja riimilihaviipaleita. Lusikoi kulhoihin kuumaa lientä ja ripottele pinnalle ohuita sipuli- ja kevätsipulirenkaita. Kata lisäkkeet ruokapöydän keskelle, josta ruokailijat voivat lisätä niitä keittoonsa maun mukaan.

Tämä ruoka oli mautonta ja epäilyttävän makuista. Annokset olivat valtavat, lähes litra molemmille kun tein puolikkaan annoksen. En suosittele.

Ei kommentteja: