risa ja rämä -ei ollenkaan rakas

Keväällä 2006 päätin, että tarvitsen kameraa tulevilla reissuillani. Halusin edullisen peruskameran, jonka akut ovat uusittavissa ja korvattavissa paristoilla. Päädyin lopulta Samsungiin, joka harmaannuttaa hiuksiani edelleen.
Ostin kameran perjantaina ja vein sen takaisin maanantaina. Kamera sammui yhtäkkiä kesken valokuvaamisen, lukittui ja suostui toimimaan vasta muutaman minuutin kuluttua muistikortin ja akkujen poistamisen jälkeen. Nuori myyjätyttö oli kovin epävarma siitä, oikeuttaako tällainen vika takuuvaihtoon. Onneksi paikalle saatiin kokeneempi myyjä, joka oli kanssani samaa mieltä siitä, ettei kamera voi tiltata joka toisen kuvan kohdalla. He kuitenkin halusivat todisteita ja palasin kotiin leikkimään kameralla -kamera nimittäin toimi juuri sen hetken, kun sitä kokeiltiin myymälässä. Kotona tarvittiin vain pari valokuvaa ja taas kamera pimeni. Sitten vain takaisin liikkeeseen näyttämään pimennyttä kameraa, jota ei saanut takaisin päälle poistamatta muistikorttia ja akkuja. Maanantaikappale lähetettiin takaisin valmistajalle ja minä poistuin uusi kamera kainalossani.
Uusi kamera ei tuonut onnea eikä iloa. Kameran sopeutuminen valaistukseen käy huomattavan hitaasti ja kameraa joutuu pitämään paikallaan useita sekunteja ennen kuin sillä saa otettua kuvan vaikkapa hämärissä sisätiloissa. Onnistunut kuva on aina iloinen sattuma, joka vaatii kirkkaan päivänvalon (vaan ei auringonpaistetta varjoineen).
Olen huono valokuvaaja. Huono kuvaaja ja huono kamera ei ole hyvä yhdistelmä. Olen yrittänyt rakentaa kotiini pienoisstudiota ruokien kuvaamiseen, mutten saa hämärään asuntooni riittävästi valoa. Eräs ystäväni lupasi auttaa studion rakentamisessa seuraavalla vierailullaan, joten kuvien laatu paranee ehkä hieman.
En osaa juurikaan säätää kameraani, ahdistun jo siitä, että toisilla kameroilla automaattitoiminto riittää kohtuulliseen kuvan laatuun. Minun kamerallani kuvaus hämärässä tuntuu olevan mahdotonta -tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin kamera on valmis ja kuvasta tulee kelvoton. Mitä ihmettä teen kameralla, jolla voi kuvata vain keskipäivällä ulkona? En myöskään halua kameraa, joka jähmettyy säännöllisesti ja syö akkuja hurjaa vauhtia. Nyt kamerani leikkii taiteellista. Kuvassa valmistuu viikon 12 ruoka, jonka kamera on asetellut oman mielensä mukaan. Ehkä olisi siis aika hankki uusi kamera. Se ei ole Samsung.

Kävin eilen kuussa

Juhlimme eilen yhteistä eloa illallisen merkeissä ravintola Kuussa. Ehdimme ensimmäisiksi asiakkaiksi ja saimme seurata samalla ravintolan kuukausittaisen viini-illan valmisteluja ja luentoa. Minä söin erinomaisen Kuun menun, seuralaiseni nautti siiasta Helsinki menussa.

Kuun menu:
Savulohikeitto
Poron ulkofileetä ja portviinikastiketta
Juusto
Suklaakeittoa ja nougatjäätelöä

Helsinki menu:
Porsaan rilletteä ja waldorfin salaattia
Haudutettua siikaa ja tummaa tillikastiketta
Juusto
Pannacotta ja lakkasorbettia

Aluksi pöytään tuotiin tuoretta leipää. Ehdin jo harmitella yhtä siivuani, kun sitä tarjottiin meille lisää. Mukavaa, että niin moni ravintola tuo pöytään tuoretta leipää. Sitäpaitsi se rauhoittaa nälkäisen mieltä ja antaa keittiölle lisäaikaa. Savulohikeittoni oli upea, vaikkakin melko suolainen aloitus aterialleni. Sen siitä saa, kun ei kotona muista suolata ruokia. Keitto oli aika iso alkuruoaksi, kala oli valtavana saarena keskellä keittoa. Pääruoka oli menuni helmi, itse täydellisyys. Kuvittelin löytäväni aterian osaset nettisivuilta, joten en painanut niitä erityisesti mieleeni. Poron ja kastikkeen lisänä oli jotain suurimoita ja juuressoseen tapaista. Ensimmäisessä maistoin mehevyyttä ja valkosipulia, toisessa ainakin lanttua. Sose ei ollut aivan mieleeni, mutta söin sen kuitenkin. Jälkiruokani oli hienoinen pettymys. Kokonaisuus maistui Snickersiltä, mutta suklaakeitto oli kovin karvasta ja jäi syömättä. Seuralaiseni piti menustaan ja piti sen parhaana osana jälkiruokaa.

Istuimme baaritiskin lähellä ikkunapöydässä ja kaikki henkilökunnan keskustelut kuuluivat pöytäämme. Ei niin kovaa, että emme olisi pystyneet keskustelemaan, mutta kuitenkin niin kovaa, etten voinut olla kuulematta keskusteluja. Vaimeamman keskustelun olisi voinut sulkea tietoisuudestaan taustahälinäksi. Ravintolasalin muoto taitaa tässä tapauksessa olla ratkaiseva tekijä, kun lähes kaikki pöydät ovat aivan lähellä baaritiskiä.

Carma

Pääsin hiljattain syömään Carmaan. Valitsimme viiden ruokalajin menu Carman, lisäksi saimme kaksi tervehdystä keittiöstä. Ruokalajeista suosikiksi nousi uusi tuttavuus kampasimpukka ja sen kanssa tarjottu samppanjarisotto. Nautin illasta suunnattomasti. Ruokana oli:

Rosmariinilla maustettua hummeria ja kylmäsavustettua lohta -bataattikreemiä

Paistettua kampasimpukkaa ja samppanjarisottoa

Häränhäntää ja hapankaalia

Jäniksenfileetä, maa-artisokkaa ja viherpippurikastiketta

Banaani-inkiväärikakkua, karamelli-suklaamoussea ja mangosorbettia