Tällä viikolla kokataan englantilaisittain, onhan viikon kirja Afternoon Tea. Iltapäivän teehetki. Skonsseja. Muffinsseja. Sandwichejä. Sitruunakakkua. Kotitekoista marmeladia. Ja maailman parasta teetä. (Schildts)
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Viikon 26 keittokirja
Tällä viikolla kokataan englantilaisittain, onhan viikon kirja Afternoon Tea. Iltapäivän teehetki. Skonsseja. Muffinsseja. Sandwichejä. Sitruunakakkua. Kotitekoista marmeladia. Ja maailman parasta teetä. (Schildts)
sitruunaa ja raparperia
Viikon 25 ohjeen nimi ei viitannut sitruunaan, mutta lopputulosta olisi voinut luonnehtia sitruunatortuksi. Leivoin juhannusaattona ja söimme kirpeää piirakkaa runsaan vaniljavaahdon kera. Oioin tällä kerta reippaasti ja korvasin itsetehdyn vaniljakastikkeen valmiilla. Taikinanteon siirsin pöydältä kulhoon. Viikkojen 23-25 keittokirjojen ehdottoman hyväksi puoleksi voikin laskea uudet innovatiiviset makuyhdistelmät. Sitä en osaa kertoa, miten tämä liittyy hienoihin juhlakakkuihin, joita kirjan nimi lupaa. Piirakka ei oikein hyytynyt uunissa, mutta jähmettyi hieman jäähdyttyään.
Raparperikakku vaniljakastikkeella
(jätin vaniljakastikkeen osuuden kirjoittamatta)
Murotaikina:
250 g jauhoja
suolaa
2-3 tl vaniljasokeria
50 g tomusokeria
1 kananmuna
125 g kylmää voita
Täyte:
250 g rahkaa
2 munaa (laittaisin 3 tai vähentäisin sitruunan mehua)
1 pintakäsittelemättömän sitruunan mehu ja raastettu kuori (keskikokoisesta sitruunasta tuli jo liikaa makua)
75 g sokeria
3 raparperin vartta (pussillinen pakastimesta)
Valmistus:
-torttuvuoka, jonka halkaisija on 26 cm.
1. Tee pöydälle keko jauhoista ja sekoita siihen hyppysellinen suolaa, vaniljasokeri ja tomusokeri. Paina jauhokeon keskelle syvennys ja vuoaa syvennyksen reunat voipalasilla. Hakkaa keko veitsen terävällä syrjällä taikinamurusiksi. Kokoa muruset taikinaksi nopeasti viilein käsin. Tee taikinasta pallo, pakkaa se muovikelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.
2. Voitele vuoka. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä. Pane taikina vuokaan ja taittele sen reuna pehmeille laskoksille. (laskokset eivät oikein onnistuneet ja taikina lähinnä paineltiin reunoille.) Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Sekoita rahka, muna, sitruunamehu, sitruunan kuori ja sokeria ja levitä seos pohjan päälle. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
3. Kuori raparperit ja leikkaa ne noin 3 cm pitkiksi paloiksi. Laita raparperit rahkan päälle (upposivat ja tässä vaiheessa jo aavistin pahaa). Paista uunissa noin 40 minuuttia (60 min yritin hyydyttää). Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.
Raparperikakku vaniljakastikkeella(jätin vaniljakastikkeen osuuden kirjoittamatta)

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Viikon 25 keittokirja
Juhannusviikolla kokataan Hienot juhlakakut -kirjasta, joka on kahden edellisen viikon kirjojen kanssa samaa sarjaa. Sisäkansien perusteella sarjaan kuuluisi vielä yksi kirja nimeltään Aasialainen ruoka, mutta minulla ei sitä ole. Edellisten tapaan rakennettua kirjaa ei liene tarpeen esitellä kovin tarkasti. Mainitsemisen arvoista lienee, että olen käyttänyt tämän kirjan ohjeita. Olen yhdistänyt kirjan kaksi juustokakkuohjetta omaksi hyydytetyn juustokakun perusohjeeksi. Kaksi vuotta sitten himoitsin jatkuvasti tietynlaista juustokakkua, jonka saatavuus oli satunnaista. En ollut koskaan harrastanut hyydytettyjä kakkuja, mutta sinä kesänä niitä syntyi lähes viikottain. Mielestäni paras juustokakku on rasvainen ja vaniljainen. Useinhan kaikkea hyydytettyä kutsutaan juustokakuksi. En kuitenkaan välitä hyydytetystä kermavaahdosta tai jogurtista, haluan täysrasvaista tuorejuustoa mukaan. Yksinkertainen massa syntyi vaniljavaahdosta (tai vaniljalla maustetusta kermavaahdosta) ja tuorejuustosta, mausteeksi sopii yllättävän hyvin myös kardemumma. Juhannusviikolla luvassa ei kuitenkaan ole juustokakkua vaan piirasta vaniljakastikkeen kera.
Fusillisalaatti kikherneillä
Fusillisalaatti kikherneillä
Ainekset:
80 g kikherneitä
suolaa
300 g fusilli-pastaa
2 punaista paprikaa
1 vihreä chili
1 sipuli
1/2 nippu salviaa
1 rkl voita
vastajauhettua pippuria
1 1/4 dl kuivaa valkoviiniä
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl hienoksi hakattua persiljaa
Valmistus:
1. Liota kikherneitäyön oli kylmässä vedessä. Keitä niitä alhaisella lämmöllä miedosti suolatussa vedessä noin 2 tuntia. Kaada ne siivilään valumaan. Keitä pasta melkein pehmeäksi runsaassa vähän suolatussa vedessä. Anna senkin valua siivilässä, mutta säästä hiukan keittovettä (Paljonko on hiukan?).
2. Halkaise paprikat ja chili pituussuunnassa, poista siemenet ja huuhtele. Leikkaa paprika noin 1 cm kokoisiksi kuutioiksi ja hakkaa chili hienoksi Kuori sipulit ja hakkaa hienoksi. Huuhtele salvia, ravistele kuivaksi ja leikkaa suikaleiksi.
3. Kuullota sipulia voissa kunnes se muuttuu läpinäkyväksi. Lisää pannulle paprika ja chili. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää viini ja anna poreilla ilman kantta kunnes neste on haihtunut. Lisää salvia ja kikherneet. Sekoita joukkoon viinietikka, suola, pippuri, oliiviöljy ja säästetty pastankeittovesi. Sekoita pasta kastikkeeseen ja ripottele päälle persiljasilppua.
Toissa viikon ruoan teko ja postaus viivästyivät hurjasti aiotusta. Alunperin aioin kokata pastasalaattia viikon 24 sunnuntaina, mutten jaksanut tarttua toimeen ja kokkailin vasta viime keskiviikkona. Salaatillani olisin voinut osallistua myös kesän ruokahaasteeseen ja olisin osallistunutkin, jos salaatista olisi tullut oikein hyvää. Ei tullut. Se oli hieman liian etikkaista ja kuivaa makuuni. Paprika ja sipulit olivat maukkaita, mutta pasta ei imenyt makuja itseensä edes vuorokaudessa. Salaatti oli ihan hyvää, muttei elämys.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
viikon 24 keittokirja
Salaatit kuuluu edellisen viikon keittokirjan kanssa samaan sarjaan, joten sekä ulkoasu että sisältö ovat samankaltaisia. Aluksi siis esitellään erilaisia salaattilajikkeita, sitten siirrytään tärkeimpien valmistusmenetelmien kautta itse ohjeisiin. Ohjeet on luokiteltu lehti- ja raakasalaatteihin, vihannessalaatteihin ja salaattiin lisukkeena, liha- ja kalasalaatteihin sekä jälkiruokasalaatteihin. Jako tuntuu tässäkin kirjassa väkisin tehdyltä, sillä en osaisi etsiä satunnaisen aukeaman pastasalaattia vihannessalaatit ja salaatti lisukkeena -luvusta. Perinteisiä salaatteja, jotka perustuvat salaattipohjalle, on melko vähän. Ohjeet ovat kuitenkin piristävän erilaisia ja houkuttelevia.
fenkoli-herkkusienipitsaa
Viikon 23 kirjan ohjeella taiottiin nopeaa pitsaa. Nälkäinen kokki söi jälleen tuotoksensa ennen valokuvausta, joten ulkoasu jää kuvittelun varaan. Puolikkaaseen ohjeeseen käytin yhden pienen fenkolin ja sekin oli runsaasti. Pihvitomaatin sijaan käytin neljä pientä suomalaista tomaattia, mikä taas oli hieman liian vähän. Fenkolin olisi voinut suikaloida vielä ohuemmaksi, sillä se jäi turhan pureskeltavaksi. Makuyhdistelmä oli hauska enkä varmasti olisi keksinyt tällaista itse. Oliivit muuten mainitaan aineksissa, mutta ohjeessa ei käsketä lisäämään niitä mihinkään. Jos ostaa oliiveja, kannattaa käyttää ne pitsaan eikä jättää jääkaappiin, kuten minä tein.
Nopea fenkoli-herkkusienipizza
Ainekset:
300 g jauhoa
200 g rahkaa
2 tl leivinjauhetta
6 rkl maitoa
5 rkl öljyä
suolaa
2 isoa pihvitomaattia
2 fenkolia
150 g herkkusieniä
3 rkl mustia kivettömiä oliiveja
2 tl pizzamaustetta (laitoin basilikaa, oreganoa ja valkosipulia)
80 g raastettua goudajuustoa (jotain juustoa pakastimesta)
muutama basilikan- tai oreganonlehti
Valmistus:
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pizzapohja: vaivaa jauhot, rahka, leivinjauhe, maito, 4 rkl öljyä ja suola taikinaksi. (Sekoitin) Kaulitse taikina ohueksi lätyksi jauhotetulla pöydällä (leivinpaperin päällä) ja siirrä se leivinpaperin päälle uunipellille; töki pizzapohjaan reikiä haarukalla.
2. Huuhtele pihvitomatit, poista siemenet ja pilko pieniksi kuutioiksi. Pese fenkolit, leikkaa neljään osaan ja poista samalla varret. Leikkaa fenkolinlehdet suikaleiksi. Pese herkkusienet ja pilko paksuiksi viipaleiksi.
3. Levitä tomaatit, fenkoli ja herkkusienet pizzapohjalle. Ripottele päälle pizzamaustetta ja juustoraastetta. Valele pizza lopulla öljyllä (olikohan tästä mitään hyötyä?).
4. Laita pizza kuuman uunin keskitasolle ja paista rapeaksi; noin 20 minuuttia. Leikkaa pizza paloiksi ja koristele basilikan- tai oreganonlehdillä.

Tunnisteet:
keittokirjat käyttöön,
suolaista,
tosi namia
torstai 10. kesäkuuta 2010
Viikon 23 keittokirja

Tämän viikon keittokirja on PP Kustannuksen Nopea ja kevyt keittiö. Kirja kuuluu sarjaan, josta minulla on myös osat Salaatit ja Hienot juhlakakut. Kirja on ohut ja pehmeäkantinen, maksoin siitä muistaakseni alle viisi euroa. Kirjan alussa esitellään perusruoka-aineita ja valmistustekniikoita, minkä jälkeen vuorossa ovat salaatit, keitot, pikkupurtavat, pasta, riisi, peruna, kala, liha ja jälkiruoat. Viikon ruoka kuuluu pasta, riisi ja peruna -osioon, vaikkei sitä ihan heti uskoisi. Ohjetta ei myöskään uskoisi näkevänsä nopeiden ruokien kirjassa, sillä sen valmistus kestää kirjan mukaan 40 minuuttia. Moni muukin kirjan ohje vie puolisen tuntia, joten aivan pikaruokaa ne eivät ole. Kirjan ohjeet vaikuttavat mukavilta, mutta otsikko johtaa hieman harhaan.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Borlottipapumusaka
Borlottipavut ovat ruskeita papuja, joissa on punaisia viiruja. Viirut valitettavasti katosivat keittämisen myötä. Pavut tunnetaan myös roomanpapuina ja karpalopapuina. Omani ostin Punnitse ja säästä -kaupasta Sörnäisistä, sillä en halunnut ylimääräisiä purkkeja ruokakaappiini. Annos oli jälleen puolikas ja siitä olisi riittänyt neljälle. Viikon 22 ruoan valmistin etuajassa reissujeni vuoksi.
Borlottipapumusaka
250 g kuivattuja borlottipapuja
2 viipaloitua isoa munakoisoa
3/4 dl oliiviöljyä (käytin rypsiöljyä)
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 silputtu sipuli
125 g viipaloituja herkkusieniä (jostain syystä ymmärsin sanasta viipaloitu, että säilykkeenä...)
2 x 440 g tölkkiä murskattuja tomaatteja
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl silputtua tuoretta oreganoa
Kuorrute:
2,5 dl maustamatonta jogurttia
4 kevyesti vatkattua munaa
5 dl maitoa
1/4 tl paprikajauhetta
1,25 dl (50 g) vastaraastettua parmesanjuustoa
1,25 dl 40 g) tuoreita leivänmuruja
1. Liota borlottipavut kylmässä vedessä yön yli, huuhdo ja valuta hyvin.
2. Laita pavut isoon paksupohjaiseen kattilaan, peitä vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Laske lämpöä ja anna papujen kiehua hiljalleen kypsiksi noin 1 1/2 tuntia, valuta.
3. Ripottele tällä välin munakoisoviipaleille suolaa jaa siirrä sivuun 30 minuutiksi. Huuhdo ja kuivaa talouspaperiin. Sivele munakoisoviipaleille hieman öljyä ja ruskista kuumassa grillissä 3 minuuttia molemmin puolin. Valuta talouspaperin päällä. (En huuhtonut viipaleita, pyyhin ne vain paperilla. Grillin sijaan laitoin viipaleet 250 asteiseen uuniin ilman öljyä, kunnes ne saivat väriä)
4. Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Kuumenna loput öljystä isossa paksupohjaisessa kattilassa, lisää valkosipuli ja sipuli ja kääntele keskilämmöllä 3 minuuttia, tai kunnes sipulit hieman ruskistuvat. Lisää herkkusienet ja ruskista kevyesti 3 minuuttia. Hämmennä joukkoon tomaatit, viini, tomaattipyree ja oragano. Kuumennna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja hauduta 40 minuuttia, kunnes kstikkeesta on tullut sakeaa. (En hauduttanut ruokaa riittävän kauan ja kastike jäi löysäksi, mikä huononsi lopputulosta.)
5. Kokoa musaka: Lusikoi borlottipavut tilavaan uunivuokaan, peitä tomaattikastikkella ja munakoisoviipaleilla. (Lisäsin pavut kastikkeen joukkoon ja kaadoin sekoitettuna vuokaan.)
6. Kuorrute: Vatkaa kulhossa jogurtti, munat, maito ja paprika. Kaada seos munakoison päälle ja siirrä sivuun 10 minuutiksi. Yhdistä kulhossa parmesaani sekä leivänmurut ja ripota vuoan päälle. Paista musakaa 45-60 minuuttia, tai kunnes se on läpeensä kuuma ja pinnalta ruskistunut.
Musakan ohje oli lähes mausteeton. Lisäsin suolaa ja pippuria, mutta lopputulos oli melko mauton. Munakoisoista ja munamaidosta tuli erillinen kerros vuoan pinnalle. Seuraavalla kerralla laittaisin puolet munakoisoista papukastikkeen väliin. Vuoan vetisyys oli oma syy, sillä en hauduttanut kastiketta riittävän pitkään.

heikko esitys,
keittokirjat käyttöön,
suolaista
Viikon 22 keittokirja
Huomenna alkavan viikon keittokirja on Suuri kasvisruokakeittokirja, yksi ensimmäisistä keittokirjoistani. Tämän sarjan muista kirjoista olen usein haaveillut, mutta silloin kun niitä on ollut edullisesti saatavilla, olen ollut rahaton ja normaalihintaista kirjaa en ole viitsinyt ostaa. Aiemmin esittelemäni Stora dessertkokboken kuuluu mielestäni samaan sarjaan, vaikka sillä onkin eri kustantaja ja kannet. Ensimmäiset keittokirjani ovat kaikki kasviskeittokirjoja, sillä aloitin keittokirjojen keräämisen kasviskeittokirjoista. Silloin, juuri täysi-ikäistyneenä kasviskeittokirjoja oli vähemmän ja keittokirjojen hinnat olivat alhaisempia. Kasviskeittokirjoista olisi vielä voinut sanoa, että haluaa kerätä kaikki Suomessa ilmestyneet keittokirjat, mutta kaikenlaisia keittokirjoja kerätessä se olisi toiveajattelua. Suuri kasvisruokakeittokirja on myös siinä mielessä poikkeuksellinen yksilö hyllyssäni, että olen tehnyt sen ohjeen mukaan ruokaa. Linssi-kahvihernepihvit valkosipuli-korianterikerman kanssa muuttuivat possupihveiksi, kun ne muotoiltiin possupiparimuotilla. Kirjan ohjeet ovat lakto-ovovegetaarisia, joten vegaaneille ne eivät sovi. Siksi myös erillinen jälkiruokaosio ihmetyttää: eiväthän lakto-ovovegetaristin jälkiruoat eroa tavallisista muuta kuin liivatteen suhteen.
Varmrökt makrill
Otsikon perusteella luulisi, että nyt etsitään savustuspönttöä ja pihaa jossa käyttää sitä. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että savumakrillit haetaan kaupasta ja ruoka on eräänlainen höystö makrillille. Tässä ohjeessa yhtyvät kolme inhokkiani: kala, kaprikset ja piparjuuri. Ohje on neljälle, mutta kahdelle riitti yksi pieni makrilli (150 g) ja puolikas annos muita aineksia.
Varmrökt makrill
2 rökta makrillar (ca 600 g) eller samma mängd varmrökt lax eller böckling
smör till formen
4 ägg
1 rödlök
1 purjolök
1 knippe finskuren gräslök
1 knippe finhackad dill
3 msk kapris
2 msk riven pepparrot
2 tomater
salt och peppar
till servering:
nypotatis (käytin vanhoja perunoita)
100 g brynt smör
2 dl gräddfill (koimme tarpeettomaksi)
Sätt ugnen på150 C. Koka äggen 8 min. och kyl dem. Skinna makrillen och bena försiktigt ur den, så att fileerna blir så hela som möjligt. Lägg fileerna i en smord ugnssäker form, baka i mitten av ugnen i 5 minuter.
Gör under tden i ordning garnityret: Skala och hacka rödloken. Ansa och skiva purjolöken fint. Blanda ihop rödlök, purjo, gräslök, dill, kapris och pepparrot. Skär äggen i ganska störa bitar. Tärnä tomaterna.
Garnera fisken med ägg, tomat och grönsakshack. Sätt tillbaka i ugnen ca 5 min. Bryn under tiden smöret, som verkligen skall vara brynt.
Ta ut formen ur ugnen, ringla över smöret och servera genast med dillångade nypotatis och gräddfil.
Valmistelin ruoan kotonani ja otin vuoan mukaan kyläpaikkaan. Tiskin säästämiseksi en sekoitellut kasviksia keskenään, vaan pilkoin ne kaikki suoraan kalojen päälle. Kylässä laitoin vuoan uuniin perunoiden kypsymisen ajaksi. Edellä mainituista nirsoiluista johtuen en itse kyennyt ylistämään ruokaa, mutta seuralaiseni piti sitä erinomaisena. Makrilli oli meille molemmille uusi tuttavuus, eikä tuo rasvainen kala ollut lainkaan hullumpaa. Myös ruskistettu voi maistui ja päässee uusintatestiin uusien perunoiden ja sillin kanssa. Kuvassa viikon 21 ruoka valmiiksi koottuna.
Varmrökt makrill2 rökta makrillar (ca 600 g) eller samma mängd varmrökt lax eller böckling

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)