lauantai 14. elokuuta 2010

Kantarellikastike

(4 annosta, tein jälleen puolikkaan annoksen)
noin 1 l kantarelleja tai osaksi vaaleita herkkusieniä
2 pientä sipulia
2 rkl öljyä
1 rkl voita
3-4 rkl karkeita vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
suolaa ja valkopippuria
ruohosipulisilppua

1. Puhdista kantarellit. Leikkaa pienet sienet pystysuunnassa kantaan asti halki. Paloittele isommat.
2. Hienonna sipulit
3. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää voi.
4. Ruskista sienet kevyesti seoksessa. Lisää lopuksi sipulisilppu ja hauduta hetki sekoitellen.
5. Lisää edelleen sekoittaen jauhot. Älä ruskista.
6. Kaada joukkoon vesi ja kerma. Sekoita kastike tasaiseksi ja keitä 10-15 minuuttia. Lisää vettä tarpeen mukaan, ettei kastikkeesta tule liian sakeaa. (Vettä sai lisätä paljon.)
7. Mausta kastike miedosti ja tarjoa ensisin mikrossa tai höyrykeittimessä kypsennettyjen ja sitten nopeasti paahdettujen kasvisten ja grillatun kalan kanssa.

Minä tarjosin kastikkeen uunikasvisten ja lohkoperunoiden kanssa. En ole aikaisemmin valmistanut kantarelleista mitään ja sienikastikettakin tein ensimmäistä kertaa. Jauhoja lisätessäni tajusin tekeväni valkokastiketta, jossa on sieniä. Valkokastike ei ole lempiruokiani, mutta onneksi tästä tuli ihan sienikastikkeen makuista. Maku oli järjettömän sienten puhdistus-operaation arvoinen.

Ei kommentteja: